22.2.2012
Eduskunnan liikennevaliokunnan jäsen, kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) on huolissaan EU:n kaavailemasta energiaverodirektiivistä. Toteutuessaan se nostaisi dieselin litrahinnan Suomessa lähelle kahta euroa. Rekkayrittäjän auton kulut nousisivat jopa kymmeniä tuhansia euroja vuodessa.
21.2.2012
Keskustan puoluehallituksen työvaliokunta päätti tiistaina useista toimista puolueen kuntavaalivalmistelujen vauhdittamiseksi. Yksi toimenpide on asiantuntija- ja puhujapankin perustaminen. Puolueen jäsenjärjestöt voivat pyytää pankista puhujia kuntavaaleihin liittyviin tilaisuuksiin.
13.2.2012
vanhuksille hyvän ja turvallisen hoivan? Kiinnostaako sinua vaikuttaminen kunnallisvaaliehdokkaana tai muulla tavoin? Esimerkiksi näistä asioista puhutaan Tampereella 24. – 25.3. Keskustan valtakunnallisilla politiikka- ja toimintapäivillä.
11.2.2012
Keskustan joensuulainen kansanedustaja Anu Vehviläinen vaatii, että Kataisen hallituksen tulee vetää takaisin linjauksensa varuskuntien alasajosta. Vehviläisen mielestä varuskuntalakkautuksien perusteista on noussut viime päivinä esiin vakavaa uutta tietoa. Tämän vuoksi hallituksen on otettava aikalisä, arvioitava uudistuksen perusteita laajemmin ja tuotava uusi esitys normaaliin tapaan koko eduskunnan käsiteltäväksi ja päätettäväksi.
8.2.2012
Keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen mukaan tänään keskiviikkona jokainen suomalainen voi omin silmin nähdä sen, mistä Keskusta varoitti jo eduskuntavaaleissa. Sinipunahallitus harjoittaa ideologista keskittämispolitiikkaa.
7.2.2012
Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen sanoi tiedotustilaisuudessaan olevansa käytettävissä puolueen puheenjohtajuudesta käytävään esivaaliin, jos saa ehdokkuudelleen puolueen sääntöjen edellyttämän tuen.
23.1.2012
Lämmin kiitos kaikille teille, jotka annoitte minulle tukenne presidentinvaaleissa. Meillä oli upea kampanja, ja se johti hyvään tulokseen. Valitettavasti kannatus ei riittänyt toiselle kierrokselle, Paavo Väyrynen sanoo.
21.1.2012
Maaliskuun alussa voimaan astuvaan uuteen perustuslakiin sisältyy piirteitä, jotka saattavat myös vahvistaa tasavallan presidentin asemaa. Uuden perustuslain nojalla kytkös tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä heikkenee, ja valtionpäämiehestämme tulee entistä vahvemmin koko kansan presidentti, joka voi nojautua koko eduskunnan tukeen. Kansalaisaloitteiden avulla kansalaiset voivat halutessaan tukea tasavallan presidenttiä, presidenttiehdokas Paavo Väyrynen sanoi lauantaina Lahdessa.
13.1.2012
Edellisen kuntaministerin, kansanedustaja Tapani Töllin (kesk.) mielestä kokoomus pelaa outoa peliä kuntapolitiikalla. Suomen Kuvalehti julkaisi perjantaina työryhmän esityksen uudeksi kuntakartaksi. Se oli tarkoitus julkistaa vasta helmikuussa presidentinvaalien jälkeen.
4.1.2012
Presidenttiehdokas Paavo Väyrysen mielestä on kohtuutonta, että ihmiset joutuvat nykyaikana olemaan yli viikon ilman sähköä. Tämä on vaikeuttanut erityisesti lapsiperheiden ja vanhusten elämää. Myös monien yritysten ja maatilojen toiminta on kärsinyt tästä tilanteesta kohtuuttomasti. Maan hallitus oli kriisin keskellä täysin toimeton. Lupaan tarttua päättäväisesti tapaninmyrskyn esiin nostamiin kriisijohtamisen ongelmiin, jos minut valitaan tasavallan presidentiksi, Väyrynen sanoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessaan.